31:1 Lemuelin, Massan kuninkaan, sanat, joilla hänen äitinsä kasvatti häntä. 31:2 Mitä, poikani; mitä, kohtuni poika; mitä, lupausteni poika? 31:3 Älä anna voimaasi naisille, vaellustasi kuningasten turmelijatarten valtaan. 31:4 Ei sovi kuningasten, Lemuel, ei sovi kuningasten viiniä juoda eikä ruhtinasten kysellä: "Missä väkijuomaa?" 31:5 Muutoin hän juodessaan unhottaa, mitä saädetty on, ja vääntelee kaikkien kurjuuden lasten oikeuden. 31:6 Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille. 31:7 Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko. 31:8 Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. 31:9 Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus. 31:10 Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. 31:11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. 31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. 31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:2 Mitä, poikani; mitä, kohtuni poika; mitä, lupausteni poika? 31:3 Älä anna voimaasi naisille, vaellustasi kuningasten turmelijatarten valtaan. 31:4 Ei sovi kuningasten, Lemuel, ei sovi kuningasten viiniä juoda eikä ruhtinasten kysellä: "Missä väkijuomaa?" 31:5 Muutoin hän juodessaan unhottaa, mitä saädetty on, ja vääntelee kaikkien kurjuuden lasten oikeuden. 31:6 Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille. 31:7 Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko. 31:8 Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. 31:9 Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus. 31:10 Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. 31:11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. 31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. 31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:3 Älä anna voimaasi naisille, vaellustasi kuningasten turmelijatarten valtaan. 31:4 Ei sovi kuningasten, Lemuel, ei sovi kuningasten viiniä juoda eikä ruhtinasten kysellä: "Missä väkijuomaa?" 31:5 Muutoin hän juodessaan unhottaa, mitä saädetty on, ja vääntelee kaikkien kurjuuden lasten oikeuden. 31:6 Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille. 31:7 Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko. 31:8 Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. 31:9 Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus. 31:10 Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. 31:11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. 31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. 31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:4 Ei sovi kuningasten, Lemuel, ei sovi kuningasten viiniä juoda eikä ruhtinasten kysellä: "Missä väkijuomaa?" 31:5 Muutoin hän juodessaan unhottaa, mitä saädetty on, ja vääntelee kaikkien kurjuuden lasten oikeuden. 31:6 Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille. 31:7 Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko. 31:8 Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. 31:9 Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus. 31:10 Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. 31:11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. 31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. 31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:5 Muutoin hän juodessaan unhottaa, mitä saädetty on, ja vääntelee kaikkien kurjuuden lasten oikeuden. 31:6 Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille. 31:7 Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko. 31:8 Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. 31:9 Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus. 31:10 Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. 31:11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. 31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. 31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:6 Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille. 31:7 Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko. 31:8 Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. 31:9 Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus. 31:10 Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. 31:11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. 31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. 31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:7 Sellainen juokoon ja unhottakoon köyhyytensä älköönkä enää vaivaansa muistelko. 31:8 Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. 31:9 Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus. 31:10 Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. 31:11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. 31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. 31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:8 Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. 31:9 Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus. 31:10 Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. 31:11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. 31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. 31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:9 Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus. 31:10 Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. 31:11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. 31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. 31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:10 Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. 31:11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. 31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. 31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:11 Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. 31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. 31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:12 Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. 31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:13 Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. 31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:14 Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. 31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:15 Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. 31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:16 Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. 31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:17 Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. 31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:18 Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. 31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:19 Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. 31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:20 Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. 31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:21 Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. 31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:22 Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. 31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:23 Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. 31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:24 Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. 31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:25 Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. 31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:27 Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. 31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:28 Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: 31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:29 "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". 31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31:30 Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
GOTO NEXT CHAPTER - BIBLE INDEX & SEARCH