17:1 "Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.

17:2 Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.

17:3 Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?

17:4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.

17:5 Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.

17:6 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.

17:7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.

17:8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.

17:9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.

17:10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.

17:11 Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.

17:12 Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.

17:13 Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen,

17:14 minä sanon haudalle: `Sinä olet isäni`, ja madoille: `Äitini ja sisareni`.

17:15 Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?